Etusivu Lauma Kasvatus Toiminta Muuta

Layout
© Tidamin Kopiointisivut

Kuvat
© Sintsu

BH

Nanette


Kuvat © Sintsu

Nimi Nanette
Kutsumanimi Nette
Sukupuoli narttu
Rotu mopsi
Syntynyt/ikä 23.10.07/ 2v
Väri fawn
Koulutus näyttelyt, agility
Säkäkorkeus 26 cm
Paino 7,5 kg
Rekisterinumero -
Omistaja Sintsu

Luonne

Nette on iloinen pikku säheltäjä. Se suhtautuu kaikkeen tekemäänsä yleensä vakavasti, mutta ei silti stressaa liikaa. Nette pitää melkein kaikista. Ainoastaan pienten lasten seurassa se on arka ja varautunut. Nette ei nimittäin ole tottunut lapsiin, joten se pitäisi totuttaa vähitellen. Muutoin Nette valloittaa kaikkien sydämet suloisella kurttunaamallaan ja touhotuksellaan. Silti Netelläkin on joskus "känkkäränkkäpäiviä", jolloin se on rasittava ja hankala. Nette vaikuttaa kiltiltä ja tottelevaiselta, mutta todellisuudessa se onkin aikamoinen jukuripää. Yleensä se kuitenkin tottelee. Nette oppii myös helposti uusia juttuja. Kaikenkaikkiaan Nette on suloinen koiraneiti, jota ei voi olla rakastamatta koko sydämestään!

Hoitotoiminpiteet Nette jaksaa kunhan tarjolla on nameja. Nette on muutenkin kova tyttö syömään.. Pesusta se ei kamalasti pidä, sillä uiminenkin on siitä vasten mielistä. Kuivaus sujuu.. suurinpiirein kunnolla, paitsi että Nette kastelee kyllä pesijänkin likomäräksi.. Kynsien leikkuu ei ihme kyllä tuota ongelmia vaan tyttö jaksaa köllöttää hoitajan sylissä koko toiminpiteen ajan eikä sillä tunnu olevan kiire mihinkään. Harjaus ei ole Neten mielipuuhaa, mutta pienellä kehumisella ja palkitsemisella siitäkijn selvitään. Nette ei ole kovin vaativa hoidokki, kunhan sen luonteen tietää ja osaa käyttäytyä oikein.

Nette ei ole hirmuinen lenkkeilijä. Sille riittää päivittäinen korttelin kierto. Silti se rakastaa ulkoilua, mutta mieluiten niin, että lenkki mennään Neten tahtiin. Mikä taas tarkoittaa loppumatonta haistelua.. Hihnassa Nette kulkee hyvin, mutta vapaaksi tätä mopsia ei kannata päästää! Nimittäin utelias koira kiinnostuu kaikesta, mikä liikkuu. Syksyllä se ampaisee lehtien perään täydellä teholla ja kesäsin sen lempileikki on kärpästen pyydystely.. Nette jaksaa kyllä kävellä pitkiäkin lenkkejä, mutta taukojen kera. Mukaan lenkille kannattaa myös ottaa pari namia, sillä Nette on todellakin perso ruoalle!

Agilityssä Nette on oikea luonnonlahjakkuus, vaikkei sitä laiskanpuoleisesta koirasta heti ensisilmäyksellä välttämättä uskoisikaan. Sen kisakäyttäytyminen on kohtalaista, tosin mielellään Nette leikkisi toisten koirien kanssa.. Itse kisasuorituminen on todellakin ensiluokkaista. Jos kisauttaja saa koko ajan kontaktin koiraan, kisat menevät todennäköisesti loistavasti. Agilityn rinnalla olemme käyneet myöskin näyttelyissä, joka sopii hyvin tälle hyvärakenteiselle koiralle. Kehuja on tullut, mutta myöskin negatiivistä palautetta. Koska Nette on lajissa vasta aloittelija se ei osaa vielä käyttää kaikkea viehätysvoimaansa kehässä hyväkseen. Myös pientä luontevuutta kaipailisin, mutta muuten kaikki on sujunut melkoisen hyvin. Molemmat lajit kaipaavat kuitenkin vielä harjoittelua ja uskon, että sen avulla Netestä kehkeytyy vielä näyttelyissäkin voittajaluokkaa!

Luonne © Bee

Sukutaulu

i. evm. ii. iii.
iie.
ie. iei.
iee.
e. evm. ei. eii.
eie.
ee. eei.
eee.

Jälkeläiset

Ei jälkeläisiä.
Näyttelykalenteri
Nette kisaa ikänsä puolesta AVO-luokassa. Kaikki näyttelyt ovat PIVIKO:n alaisia.
PVM Maa Järjestäjä Luokka Tuomari Sijoitus
04.04.09 Suomi Rakiins AVO Veera H
30.05.09 Suomi Lay Up AVO Hubble ERI1 PN1 VSP
15.06.09 Ranska Terne AVO Veera H
15.06.09 Suomi Rakiins AVO Raks ERI1 PN1 VSP
20.06.09 Ruotsi Miltein AVO Raks ERI1 PN1 VSP
16.07.09 Italia Jumping Mad& Bondella AVO Rosa EH1
26.09.09 Norja KAP AVO Eros EH1
01.10.09 Suomi Iivin yksityiset AVO Kati EH1
02.10.09 Suomi Iivin yksityiset AVO Dumle EH1
03.10.09 Suomi Iivin yksityiset AVO Hubble ERI1 PN1 VSP
30.06.11 Tanska Utopihan AVO Mineas H
05.07.11 Tanska Lac Quebec AVO aksu EH1

PVM Tuomari Arvostelu
04.04.09 Veera "Pieni kokoinen narttu jolla on pieni pää runkoon nähden. Liian voimakkaat raajat pieneen runkoon nähden. Erinomainen häntä ja selkä. Erinomaisen mallinen pää joka on liian pieni." H
30.06.11 Mineas "Erinomainen pää ja häntä. Runko aivan liian raskas. Eturaajat liian kaukana toisistaan. Ok raajojen kulmaukset, joskin myös raajat ovat turhan raskaat." H
05.07.11 aksu "Suloisen ilmeen omaava narttu. Leveä etuosa jossa riittävät kulmaukset. Hyvä takaosa, jossa hyvät kulmaukset." EH

PAKK
Nette on suorittanut BH kokeen hyväksytysti.
PVM Järjestäjä Tuomari Sijoitus
28.10.08 Iltaruskon& Syysruskan Maissi 76p. BH

Agilitykalenteri
Kilpailut ovat VAL:n alaisia. Nette kisaa kokonsa puolesta MINI- luokassa.
PVM Järjestäjä Tuomari Luokka Sijoitus
29.09.07 Fimera donga I 1. /20 vKUMA
11.10.07 tiinu Spark I 21. /23
28.12.07 Helluva Minna I 23. /25
28.01.08 Illuusion Kuunsirppi I 8. /22
30.11.08 Shadowqueen Ciel I 24. /26
15.12.08 Lumisade Hanna-81 I 1. /28 vKUMA
29.12.08 Breathtaking Joana I 7. /39 vKUMA -> II luokkaan
31.12.08 Syksyn Kissed II 9. /15
09.01.09 Sivukaistan Jebi II 10. / 25
18.01.09 2009 Putki Alleri II 17. /21
19.01.09 Captain Willy Kissed II 11. /16
10.03.09 Comma Chaos Janita II 12. /15
29.03.09 YT Jinn Miara II 13. /14
01.04.09 Colourful Milja II 6. /15
25.05.09 Gagar Frisky II 7. /19
06.06.09 Petra Ciel II 1. /16 vKUMA
20.06.09 Rat Race petwa II 14. /19
09.07.09 Yläkerran Kissed II 19. /22
26.06.11 Weexthex Weeza II 1. /13 vKUMA
02.07.11 Ratsastuskoulu Arona Elisa II 2. /21 vKUMA -> III luokkaan
23.07.11 Ensilumen Inka III 2. /10 vKUMA
15.11.11 Alegre Mari III 1. /8 vKUMA
29.11.11 Davinheim Reetta III 1. /10 vKUMA vCACIAG -> VAVA

Muuta

Netellä oli valokuvat, mutta se sai piiroskuvansa 22.01.09. Valokuvillaan se oli kisannut vaihtelevalla menestyksellä, tuloksia oli ERI:stä H:hon, mutta valioksi asti Nette ei päässyt vaikka sillä SERTejäkin oli muutama. Vanha näyttelykalenteri on kuitenkin poistettu ja unohdettu ja piirroskuvilla alkaa uusi näyttelyura.